Joulunavaiset ja joulumyyjäiset 30.11.2019 16->

Tiesitkö että alunperin Alavuden keskusta-alue jakaantui aikoinaan kahtia ja pääpaino kehityksessä oli pitkään asemanseudulla? Asemalla oli kaikki paitsi kirkko, lukuisia kauppoja, korjaamoja ja kahviloita. Ja myös joulunavajaiset pidettiin tietenkin asemalla. Jossain vaiheessa 70-lukua keskusta alkoi kehittyä enemmän ja liikkeet yms siirtyä keskustaan ja näin myös kävi kaupungin järjestämälle joulunavaukselle. Asemalaiset yrittäjät kuitenkin pitivät pitkään vielä omaakin joulunavausta ja mm Karin Pertsa oli yksi vetäjähahmo asemalaisista yrittäjistä. Vielä asemanseudun kyläyhdistyksen alkuvuosilla oli asemalla oma joulunavaus ja siellä oli koristeltuja ikkunoita Konttuurilla ja neuvolalla sekä ilotulitus..

Nyt vajaa 20v myöhemmin me uudet kyläyhdistyksen hallituslaiset päätimme uudistaa perinteitä ja aloitamme uudelleen joulunavauksen myös asemalle. Asemalaiset lapset varhaiskasvatuksesta ja 0-2lk koristelevat ensi viikolla Konttuurin ikkunoita tekemillään koristeilla. Ja perinteeksi muodostunut joulumyyjäiset (kinkkuarpajaisilla tokikin) on laajentumassa ja tänä vuonna meillä asemallakin on oma joulunavaus kyläyhdityksen voimin.

Joulumyyjäisiin saa nyt pöytiä varata numerosta 0449774885/kyläyhdistys. Pöytä ”maksaa” yhden tuotteen arpajaisiin arvottavaksi. Kahviossa myynnissä joulupuuroa ja rusinasoppaa, sekä kahvia joulutortun kanssa.

Joulunavajaisten sisältö vielä pidettäköön salaisuutena mutta eiköhän siellä ainakin erä punanuttuinen parrakas herrasmies kierrä lasten kanssa juttelemassa ja karkkia jakamassa.